Suomalaismenestystä Rotax Grand Finalseissa, Brasiliassa.

Hieno Rotax Max Challenge Grand Finals kisaviikko huipentui lauantaina 1.12 finaalilähtöihin Circuito Internacional Paladinossa, Brasiliassa. 12:sta kisapaikan Grand Finalseihin voittaneesta suomalaiskuljettajasta kymmenen ajoi paikan finaalilähtöihin, eli joka luokan finaaleissa nähtiin myös suomalaiskuljettajia mukana. Pieni maa, kotimaassa pieni sarja, ilahduttavaa nähdä, että vauhti riittää sitä kiertävillä kuljettajilla tasavertaisesti maailman parhaita Rotax kuljettajia vastaan.

Micro Max luokassa Alvar Siimesvaara aloitti finaalilähdön hyvin mutta kilpakumppani kolauttu vauhdilla kylkeen, aiheuttaen Siimesvaaralle melkein ympäriajon. Kolarin jälkeen kovaa kamppailua loppukierrokset, jonka tiimellyksessä myös Siimesvaaran etupuskuri oli painunut sisään, joten 5 sekunnin aikarangaistus ja tippuminen lopputuloksissa sijalle 23.

Mini Maxeissa Mauri Ampujan keskeytys ja äänenvaimentimen irtoaminen alkuerissä maksoivat paljon ja lähtöpaikka finaaleihin oli melkein takarivistä. Hienoja ohituksia ja todella tiukkaa kilvanajoa ja 10 sijaa ylöspäin. Tuloksissa Ampuja 23.

Junior Maxeissa Olli-Petteri Munne ajoi mahtavan hienon kilpailuviikon ja finaalissa taisteli aivan kärjen tuntumassa. Munne tuloslistalla 7. Tuukka Taponen joutui hieman ahtaalle kisan tiimellyksessä ja Taposen sijoitus ruutulipun heilahtaessa 17. nousua lähtöpaikkaan nähden kuitenkin yhdeksän sijaa.

Senior Max luokassa Lauri Leppä tiukan ja tasaisen taiston jälkeen ruutulipulle kahdeksantena. Aika takaa lähtöruudukosta lähtemään joutunut Juuso-Petteri Panttila nousi finaalin aikana viisi sijaa ylöspäin, sijoitus 18.

Ja niin vain nähtiin suomalainen tänäkin vuonna palkintokorokkeella, kukapas muukaan sinne kakkospaikalle kiipesi kuin Rotax DD2 Masterseista Antti Ollikainen. Ollikaiselle jäi hieman jossiteltavaakin kun pre-finaaleissa toisesta takajarrupalasta irtosi pinta ja sitä myötä lähtöpaikka finaaliin tippui pari sijaa. Finaalin voittanut Etelä-Afrikan Cristiano Margado pääsi jo alkukierroksilla hieman karkumatkalle Ollikaisen joutuessa ohittelemaan kilpakumppaneita. Ollikaiselle kuitenkin jo uran kolmas kakkossija Grand Finalseissa. Toivottavasti ensivuonna myös onni olisi myöden ja se ykkössija viimeinkin löytäisi oikean osoitteen.

Samassa luokassa kilpaillut Koiviston Jari sai loistavan lähdön ja ajoi sen jälkeen takuuvarmasti sijalle 12, nousten finaalissa kokonaista 13. sijaa. Väisäsen Heikillä oli lähdössä sen verran paljon hässäkkää, että hän tippui melkein peränpitäjäksi. Sieltä kuitenkin alkoi armoton takaa ajo, mutta kierrokset loppuivat kesken, sijoitus 23.

DD2:ssa Viiliäisen Villellä ei onni oikein suosinut, huonon tuurin täydensi finaaleissa kolari ja siinä kappaleiksi ajettu takapuskuri ja tekniikkalipulla kisan keskeytys.

Vuonna 2019 Rotax Max Grand Finals kilpaillaan jo 20 kerran, tällä kertaa lokakuussa Italian Sarnossa.

 

2018 Rotax Max Grand Finalsiin lähtijät selvisivät Lahdessa

Kauden päättäneessa Lahden osakilpailussa ratkesivat loputkin Rotax Max Grand Finalsiin 2018 paikan ajaneet.

 

Micro Max
Alvar Siimesvaara

Mini Max
Mauri Ampuja

Junior Max
Olli-Petteri Munne
Matias Nuoramo

Senior Max
Lauri Leppä

Max Masters
Heikki Väisänen

DD2
Jakkomatti Paulin

DD2 Masters
Antti Ollikainen
Jari Koivisto


Kisaviikonlopun osakilpailun järjestelyistä vastasivat yhteistyössä AKK, RMC Finland ja Lahden Formula K kerho.


 

 

Kauden 2018 päätösosakilpailu ajetaan Lahdessa 11-12.8

Niinkuin Kotkan osakilpailun ohjaajakokouksen yhteydessä ilmoitettiin, RMC Finland kauden päätösosakilpailu ajetaan KartingSM Lahden osakilpailun kanssa Pippon karting radalla.

Kisaviikonlopun järjestelyistä yhteistyössä vastaavat AKK, RMC Finland ja Lahden Formula K kerho.


Tervetuloa kilpailemaan tai katsomaan ketkä RMC Finland sarjasta lunastavat kisaliput
Rotax Max Grand Finalseihin Brasiliaan marraskuun lopulla.

 

OuluZone osakilpailu 7-8.7.2018 siirtyy Kotkan FK radalle

Lokakuussa 2017 jätettyyn OuluZonen radan ympäristöluvan muutokseen, koskien radan hiljaisia aikoja ei valitettavasti ole vieläkään annettu viranomaispäätöstä. Näinollen OuluZonen nykyisen ympäristöluvan mukaan siellä ei voi ajaa juhannuksesta alkavan 17 päivän hiljaisen ajan takia 7-8.7.2018 kaavailtua RMC Finland osakilpailua.


Kilpailu siirtyy ajettavaksi Kotkan FK radalle tuona 7-8.7 viikonloppuna. Samalla alkuperäisessä kalenterissa viimeisenä olleelle Kotkan osakilpailulle etsitään korvaavaa rataa .

 

 

Rotax Nordic Challenge 1.-2.6.2018, Latvia

Yksitoista suomalaista Rotax kuskia matkasi Latviaan ensimmäiseen Rotax Nordic Challenge osakilpailuun JTL Racing:n mukana.

Kuljettajia oli kaikkiaan viidessä eri luokassa ja jo torstain treeneissä oli nähtävissä, että suomalaisten vauhti on hyvää. Lauantain finaalit sujuivatkin Team Finlandilta erinomaisesti. Jokaisessa luokassa oltiin kiinni palkintokorokesijassa aina viimeiseen kurviin asti.

Microissa pallille ajoi hyvää kautta ajava Alvar Siimesvaara Anton Laaksosen sijoittuessa kahdeksanneksi.

Mineissä Milo Kaskinen ja Aleksi Jalava olivat hyvässä vauhdissa koko viikonlopun ja odotimmekin jopa kahta palkintopallipaikkaa Suomeen. Milo joutui ensimmäisellä kierroksella valitettavaan kolariin, sijoittuen lopulta yhdeksänneksi. Aleksi oli alku kierroksilla vahvasti voittotaistelussa mukana sijoittuen lopulta toiseksi. Benjamin Sylvestersson ajoi sijalle 15.

Junioreissa Miska Kaskinen joutui viimeisellä kierroksella kolariin ja jäi näin hyvästä vauhdista huolimatta palkintosijojen ulkopuolelle. Miro Hälikän sijoitus oli 10.

Maxeissa Juuso-Petteri Panttilalla oli vauhti päällä koko viikonlopun eikä vauhtia hidastanut edes finaalissa tapahtunut kolarointi vaan Panttila ajoi nopeimman kierrosajan vaurioituneella autolla. Juho Parviainen ja Walter Ahlqvist olivat todellisia pelimiehiä eivätkä ajaneet erissä metriäkään vaan panostivat kaiken finaaleihin. Taktiikka onnistui ja molemmat nousivat viimeisen rivin lähtöpaikasta huolimatta aina mitalikamppailuihin asti. Superfinaalissa Panttila oli lähes ylivoimainen, Juho Parviainen ajoi sijalle 2 ja Walter Ahlqvist sijalle 4.

Kokeneena kuljettajana Ville Viiliäinen säästeli myös renkaitaan DD2:ssa ajaen erät tasaisen varmasti terävimmän kärjen takana. Finaaleihin lähdettäessä Ville osoitti olleensa oikeassa ja kun kilvanajo voitosta alkoi, ajeli Ville kärkeen ja karkuun. Voittaja päätettiin kuitenkin vasta kabinetissa ja tuomaristo lätkäisi Villelle 5 sek. sakon ajotaparikkeestä ja näin sijoitus ”vasta” toinen.

Tulokset: http://motorparks.lv/results…

Nämä ja monet muut kuskit nähdään taas tosi toimissa seuraavassa RMC Finlandin osakilpailussa 16.-17.6.2018 Lappeenrannassa.

Teksti ja kuvat: Mikko Jalava

 

RMC Kouvola / Rotax Nordic Trophy 5-6.5.2018

Rotax Max Challenge Finland karting- sarjan kauden 2018 ensimmäinen osakilpailuviikonloppu ajettiin 5-6.5. Kouvolan Tykkimäki Circuitilla. Samassa yhteydessä ajettiin myös NEAFP statuksella Rotax Nordic Trophy -kilpailu.

Vaikka hieman osanottajamäärässä tavoitteista jäätiinkin, tarjosivat kilpailut todella jännittävää ja tasaista kilvanajoa koko viikonlopun ajan.

Nuorimmaisten Rotax Micro Max -luokassa kolmikko Alvar Siimesvaara, Alexander Skjelten ja Vili Hakala ajoivat molempina päivinä muilta hieman karkuun ja tarjosivat katsojille huiman hienoa kilvanajoa aivan ruutulipulle asti. Rotax Mini Max -luokassa sarjan kestomenestyjät Aleksi Jalava ja Milo Kaskinen veivät kärkisijat. Jalava oli lauantain finaalin ykkönen ja Kaskinen ajoi heti perässä kakkosena maaliin. Kolmantena maalilinjan ylitti Mårten Honkavaara. Sunnuntaina Jalavan ja Kaskisen sijoitukset vaihtuivat päikseen, kun Kaskinen pokkasi suurimman palkintopytyn ja Jalava oli kakkonen. Jose Kangas nousi hienolla ajolla kolmanneksi.

Rotax Junior Max -luokassa Lahden FK:n Rasmus Wahlsten sekä SaiKartia edustava ja paljon Baltian Rotax kilpailuita kiertänyt Olli-Petteri Munne käänsivät kokemuksellaan voitot itselleen; Wahlsten lauantaina ja Munne sunnuntaina. Sarjassa käytettävien Rotax -moottoreiden ja Mojo -renkaiden tasaisuudesta kertoo paljon se, että esim. sunnuntain finaalin seitsemän nopeimman kuljettajan nopeimmat kierrosajat ovat 0,091 sekunnin sisällä.

Rotax Senior Max -luokan Lauri Leppä ei sitten jättänyt kumpaisenakaan päivänä muille selittelyn sijaa. Leppä ajoi vakuuttavat voitot molempina päivinä saaden lauantaina finaalin jälkeen palkintokorokkeelle vierelleen Oona Oksasen ja Juho Roudan. Sunnuntaina toiseksi ajoi Juuso-Petteri Panttila ja kolmanneksi Oona Oksanen.

Vaihteellisessa Rotax DD2 -luokassa Joel Aaltonen ajoi voittoon lauantaina ja Jan-Mikael Sirviö sunnuntaina.
Samanlaisella Rotax DD2 -kalustolla ajavat, mutta yli 32-vuotiaista kuljettajista koostuvat finaalilähdöt vei nimiinsä moninkertainen Rotax -mestari Antti Ollikainen.

 

Viikonlopun kisalähdöissä ajettiin myös Rotax Nordic Trophy -kilpailu, johon laskettiin lauantain ja sunnuntain parhaat pre-finaali- ja finaalilähtöjen pisteet.


Rotax Nordic Trophy tulokset:
Rotax Micro Max: 1. Alvar Siimesvaara, 2. Vili Hakala, 3. Alexander Skjelten
Rotax Mini Max: 1. Milo Kaskinen, 2. Aleksi Jalava, 3. Mårten Honkavaara
Rotax Junior Max: 1. Olli-Petteri Munne, 2. Rasmus Wahlsten, 3. Matias Nuoramo
Rotax Senior Max: 1. Lauri Leppä, 2. Oona Oksanen, 3. Juuso-Petteri Panttila
Rotax DD2: 1. Jan-Mikael Sirviö 2. Jaakkomatti Paulin, 3. Joel Aaltonen
Rotax DD2 Master: 1. Antti Ollikainen, 2. Jari Jauhiainen, 3. Jari Koivisto

Kaikki Kouvolan osakilpailun tulokset löydät:
http://www.rmcfinland.net/kilpailut_2018.html

Rotax Max Challenge Finland jatkuu kesäkuun 15-16. Lappeenrannassa, Kimi Circuitilla.

 

CEE ROTAX MAX CHALLENGE 30.3-1.4 ADRIA, ITALIA

Kuusi suomalaiskuskia oli JTL Racingin matkassa ajoleirillä ja osallistumassa CEE Keski-Euroopan mestaruussarjan ensimmäiseen osakilpailuun. Kuljettajia oli kaikkiaan viidessä eri luokassa. Microissa mukana olivat Anton Laaksonen ja Alvar Siimesvaara, Mineissä Aleksi Jalava, Junioreissa Miro Hälikkä, Maxeissa Juho Parviainen sekä Juuso Panttila kuninkuusluokassa eli DD2:ssa vauhtia piti yllä Ville Viiliäinen.

Pitkästä ajotauosta huolimatta suomalaiset ajoivat hienosti ja jokainen kuljettaja raivasi tiensä finaaleihin. Erityisen kovaa oli suomalaisten vauhti sateella. Merkille pantavaa oli ryhmän nuorimpien kuljettajien vauhti sateella Siimesvaara ja Jalava ajoivat TOP 3 vauhtia ja Laaksonenkin TOP 10:ssä! Erinomaista suorittamista myös Parviaisella ja Viiliäisellä molemmat TOP 3 vauhdissa.

Super Finaalissa taistelu sijoituksista oli armotonta ja osalla pitkä ajotauko näkyi itse kilpailussa, sijoitustusten menetyksinä. Kokonaisuutena suomalaiset kuljettajat suoriutuivat kauden ensimmäisestä koitoksesta lähes kiitettävästi. Suomen Rotax sarja käynnistyy toukokuussa Kouvolassa.

Lopputulokset (Super Finaali):
Micro Alvar Siimesvaara P10 / 34
Micro Anton Laaksonen P16 / 34

Mini Aleksi Jalava P8 / 25

Junior Miro Hälikkä P27  /34

Max Juuso Panttila P7 / 34
Max Juho Parviainen P12 / 34

DD2 Ville Viiliäinen P9 / 30

Lopputulokset kokonaispisteissä
Micro Alvar Siimesvaara P9 / 41
Micro Anton Laaksonen P16 / 41

Mini Aleksi Jalava P9 / 25

Junior Miro Hälikkä P31 / 38

Max Juuso Panttila P12 / 41
Max Juho Parviainen P9 / 41

DD2 Ville Viiliäinen P5 / 30

teksti: Mikko Jalava
kuvat: Kaisa Jalava

 

 

Rotax Nordic Trophy 5.-6.5.2018

 

KILPAILUKALENTERI 2018

 

100 000 Rotax MAx moottoria valmistettu

Helmikuun alussa saavutettiin historiallinen merkkipaalu kun 100'000 Rotax Max karting moottori valmistui Rotax Brp:n tuotantolinjalta Itavallan Gunskirchenissä.

Ensimmäinen Rotax Max konseptin moottori valmistui samaiselta tehtaalta 1997.

Muita Rotax Brp:n tuotteitahan ovat maailman kuulut ammatti- ja vapaa-ajan käytössä ympäri maailman olevat Ski-Doo ja Lynx moottorikelkat, Sea-Doo vesijetit, Can-Am mönkijät ja Spyder konsepimoottoripyörät, Evinrude ja Rotax vene- ja laiva moottorit, moottoripyörä ja pienlentokonemoottorit.

Käyhän tutustumassa tehtaaseen oheisen videon välityksellä.

 

 

 

Rotax Grand Finals 2018 ajetaan brasiliassa

Kauden 2018 Rotax Grand Finals ajetaan 26.11.-1.12.2018 Brasiliassa, International Karting Circuit Paladino radalla. Rata sijaitsee lähellä Paraiba osavaltion pääkaupunkia João Pessoa aivan Brasilian koillisosassa.

Lisätieoa radasta löydät heidän kotisivuiltaan: http://www.circuitopaladino.com.br/

 

Suomellehan on myönnetty 2018 Grand Finalsiin yhdeksän kuljettajapaikkaa. Paikat jakautuvat luokittain

Rotax Micro Max 1
Rotax Mini Max 1
Rotax Junior Max 2
Rotax Senior Max 1
Rotax Max Master 1
Rotax DD2 1
Rotax DD2 Master 2 kuljettajaa.

Kutsuttavat ovat RMC Finland sarjassa parhaiten sijoittuneet kuljettajat.
*Mahdollisista lisäpaikoista ilmoitetaan myöhemmin.

Rotax Brp ja Suomen Rotax maajantuojan kustantamana kuljettajia odottaa paikanpäällä; uusi runko ja moottori, renkaat, polttoaineet, öljyt, työkalut sekä näyttävät iltajuhlat tarjoiluineen.